Johtajuusongelmia

Hollanninpaimenkoira on erinomaisen lahjakas eläin syrjäyttämään ihmisen ja asettumaan johtajaksi huushollissa. Aivan liian usein vielä omistajan tilannetta tajuamatta. Jos koira suostuu tekemään tottista kanssasi mutta kyllästyy nopeasti, voi kyse pohjimmiltaan olla johtajuudesta. Sinä luulet olevasi johtaja kun koira tottelee, mutta loppujen lopuksi koira onkin pomo, koska se päättää milloin treenit loppuvat. Tästä oivallinen esimerkki on viime kesänä Hollannin reissulla tutustumamme Bobbi, lyhytkarvauros. Marja on moneen kertaan kiitellyt reissussa olleita saamistaan ohjeista, nyt koira on alkanut toimia! Tarvittiin toisia holskuihmisiä avaamaan emännän silmät todellisesta arvojärjestyksestä. Viime syksynä heille kävi agilitykentällä näin: koira alkoi harjoitusten loppupuolella ontua. Kouluttajat tutkivat kintun, ei arkoja paikkoja, mutta kehottivat silti lähtemään kotiin. Vaan Marjapa teki omalla tavallaan; otti koiraa kurkkuvilloista ja keskusteli painavaan sävyyn, pudotti koiran takaisin tassuilleen ja komensi puomille. Niinpä vaan juoksi puomin ilman mitään ontumista! Bobbi siis oli keksinyt voivansa halutessaan lopettaa treenit kun alkaa ontua.

Toinen esimerkki löytyy lähipiiristä, Fraai oli alkanut vedättää Sannaa. Ja paikalliset koulutusohjaajat eivät rotua tunteneet, joten uskoivat, että koira on arka eikä sitä pidä pakottaa mihinkään. Mihin sitten päädyttiin koiran ’arkuuden’ tukemisella? Fraai vältteli ihmisiä, murisi jos joku lähestyi, nosteli niskakarvojaan ja väisteli emännän taa ja ojien pohjille. Kentällä yritettiin rohkaista koiraa lähestymään ihmisiä pitämällä nameja kädessä selän takana ja antamalla koiran käydä nappaamassa ne sieltä. Sittemmin koira kävi nappomassa kaikkia ohikulkijoita selän takaa! Sannaa alkoi koira väsyttää ja niinpä Fraai tuli Joensuusta Läsäkoskelle voidakseen tottua ihmisiin. (Heh-heh!) Kyllä vähän hirvitti jotta osaankohan hän nähdä mikä koiralla pohjimmiltaan on ongelmana tai miten tilanne korjataan! Koira saapui lauantaina. Autosta päästyään se kävi haistamassa minut, juoksi tarpeilleen ja tuli sitten haukkuen kohti. Sanna ja äitinsä kuorossa: ”Fraai, älähän nyt, ei sitä tarvitse pelätä!” –lempeällä, suostuttelevalla äänellä. Mitä koira siis koki? Se palkittiin haukkumisesta koska se käsitti äänensävyn kehumiseksi! Mellu oli meillä Rändin kanssa, ja Mellu ehti hake lahjusnappuloita Fraaiin tutustuakseen, eikä saanut niin pahoja haukkuja kuin minä. Eli koira tiesi että kun ensin rähjää niin ihmiset haekee herkut kehiin ja sitten voi nautiskella namuista, kun on ne öykkäröimällä haetuttanut! Siis mekin Mellun kanssa menimme retkuun ensitapaamisella.

Lähdimme heti omistajien poistuttua kirkolle ’sivistämään Fraaia’. Kiitokset Anulle (Tian emäntä) joka reippain ottein katsoi hampaat, vaikka koira murisi ja kiemurteli ja jopa loksutti hampaitaan. Ensimmäinen katsominen oli työläs, mutta oli se varmaan Fraaille melkoinen järkytys huomtata, että täälläpäin maata onkin erinäinen määrä uhkarohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat katsoa hampaat. Joensuussa koulutuskentällä ei alussa kukaan kouluttajista ollut uskaltanut lähetyä koiraa (Fraai, Iso Peto, ikää silloin 5 kk!!) Kolmannella katsonnalla Fraai oikeastaan jo antoi Anun katsoa hampaat. Kotona sitten minä aloin kurkkia kitaan, ensin pieni murina, mutta alistui katsomiseen. Sitten tuli Mellu vuoroon, ja ei enää edes murinaa! Taisi ruveta koiran ikioma arvoasema horjumaan!

Sunnuntaina sitten lähdin Hankasalmelle kennelkerhon kokoukseen. Ja taas lauma uhkarohkeita ihmisiä tutkimaan Fraaia! Kyllä on koiralla kovat oltavat meillä, kun kukaan ei sitä pelkää! Siellä Fraai sitten selätytti itsensä. Ensin se örisi vähän kaikille, kun minä olin hihnan päässä. Ensin väistetään, jos se ei auta, vedetään häntä mahan alle ja muristaan. Arvatkaapa mikä on kolmas 'porras'? Pissat alle. Kielsin joka kerta ja pakotin ottamaan koskettelut vastaan. Kusi alleen kahden ensimmäisen silittelijän kanssa. Sitten tuli taas uusi ihminen paikalle, otti minulta hihnan ja lähti pois paikalta. Nurkan takana Marjo sai täysin silitellä koiraa, katsoa hampaat ja seurustella, ei ensimmäistäkään inahdusta. Irkku teki samat kuviot, Fraai antoi silittelemällä rauhoittaa itsensä ja pisti maata ja heitti selälleenkin. Sitten Irkku tuli takaisin, antoi hihnan mulle, ja saman tien Fraai kääntyi ja murisi Irkulle. Näpäytin kuonolle: EI! mutta murisi lisää. Silloin tempaisin koiran hankeen selälleen. Ja oli muuten sinnikäs sissi!! Tuijotti minua silmiin ja ponnisti jaloillaan vastaan. Jos hellitin otettani poskista pyrki heti pystyyn. Eli ei muuta kuin takaisin ketoon. Luulisin maanneeni siinä Fraain yllä (koskin koiraan vain käsilläni joilla pidin poskista kiinni) kymmenisen minuuttia kaikkiaan ennen kuin se antoi periksi!!! Mutta lopulta se jäi makaamaan ja ei liikkunut, vaikka nousin pois ja astuin metrin sivuun. Sopivan hetken kuluttua kutsin normaalilla äänellä: ”Fraai, sovitaanko pois?” Ja mitäkö koira teki? Hyökkäsi syliini nuolemaan! Tulisiko oikeasti arka koira heti luokse ja mielistelemään? Ehei, se luikkisi pois ja väistelisi.

Tämän käsittelyn jälkeen Fraai ensimmäisen kerran hyppäsi vapaaehtoisesti autoon, sitä ennen olin joutunut nostamaan. Sittemmin Fraaia ei ole kertaakaan tarvinnut painostaa autoon menossa, vaan se säntää sinne ilomielin. Taas päästään tapaamaan ihmisiä! Tapahtuneen jälkeen Fraai koko illan kulki mukanani kuin varjo, haki koko ajan hyväksyntää ja kontaktia. Päätine että huomenna otetaan samat kuviot uusiksi selätyksen kera, jos ei ensimmäisestä käskystä tuki turpaansa, kun örkkii ihmisille. Katsotaan montako kierrosta vaatii ennen kuin örinä loppuu. Mutta olen ihan varma, että loppuu. Fraai on erittäin älykäs koira, ja huomaa taatusti että minä en luovuta, ja sopeutuu nopeasti siihen, että helpommalla pääsee kun tekee mitä pyydän kuin kiertelemällä ja tekemällä lopulta pakon edessä.

Kokeilkaapa oman koiranne kanssa hampaiden katsomisen ohella kidan aukaisemista. Anu kertoi beuaceroneilla (joita hän on kasvattanut useammankin pentueen) olevan usein johtajuusongelmia, ja että yksi hyvä mittari on josko kidan saa avata vai ei. Fraai jäkitti vastaan, puri hammasta ihan tosissaan, mutta omat koirani kaikki antoivat avata suun tuosta vaan, tuskin viitsivät edes ihmetellä että mikä tämä temppu nyt on. Sittemmin Fraainkin suun on saanut avata ammolleen, mutta opettelua sekin vähän vaati.

Alkuviikon kävimme kylillä ahkeraan, ja etsimme aina uusia ja uusia ihmisiä koskemaan koiraan ja katsomaan hampaat nielurisoja myöten. Enää Fraai ei väistele pätkääkään naisten kanssa, miehiä se on tavannut vähemmän ja niille ehkä vielä muistaa vikuroida. Mitä siis tein koiralle, että se muutamassa päivässä muuttui? Olin ehdottoman tiukkana. Ei inahdustakaan murisemisen suuntaan, ensimmäisestä äänestä kielto, toisesta kielto ja kuonolle näpäytys, kolmannesta selätys. Tosin Fraai selätytti itsensä vain kahdesti, ja toinen kerta kesti minuutin paikat. Ja mitä enemmän koiraa kiellän, sitä enemmän se hakee seuraani ja pyytää hyväksyntää! Siis aivan oppikirjojen mukaan: kuri kasvattaa ihailua, ja johtajuus ansaitaan pitämällä selkeät rajat.

Kirjoitan tätä ennen kuin Sanna saapuu meille pentutapaamiseen. Juttu jatkuu kun olen nähnyt miten Fraai toimii Sannan kanssa ennen ja jälkeen antamani opastuksen. Kun Fraain tulosta puhuttiin, pelkäsin että osaankohan millään palauttaa koiralle käytöstapoja, sillä en ole aikaisemmin joutunut käsittelemään vastaavia koiria. Nyt tuntuu käsittämättömältä, miten vähästä oli kyse. Koira oli oppinut laistamaan kaiken epämiellyttävän örkkimisellä, ja emäntä hyväksyi koiran örinät ja tuki sitä paapomisellaan, ja kierre vain syveni. Tässä välihuomautuksena, että vika ei ole Sannan, sillä mistäpä nuori nainen ensimmäisen oman koiransa kanssa olisi tiennyt lukea koiraa ja tajuta, että koira ei ole arka vaan tekoarka. Suurin syy on koulutuskentän asiaa ymmärtämättömissä ohjaajissa ja sitten ihan Lissussa itsessään, jolla muka ei ollut aikaa lähteä Joensuuhun tutkimaan koiraa, vaan joka uskoi Sannan sähköpostien kertomaa arkuudesta ja antoi samanlaisia ’anna sille aikaa’ ja ’älä painosta’ –neuvoja kuten koulutusohjaajatkin. Mutta, toivottavasti tässä ei ole käynyt kuinkaan, vaan Fraaista tulee kunnon koirakansalainen kun Sannaa vähän koulutetaan! Fraai on erinomaisen älykäs koira, joten oppi kyllä menee perille.

Tarinan jatkokommentit huhtikuun alussa:
Vaikea uskoa, mutta… Fraailta jätettiin lahjusnappulat täysin pois ja Sanna psyykattiin ottamaan johtajan asema. Koira selätytti itsensä Sannalla muutaman kerran vähän ja yhden kerran paljon (eli kotona sisällä vieraitten näpsimisyrityksestä; kymmenminuuttisen olivat Sannan kanssa tuijotelleet toisiaan ennen kuin Fraai luovutti, Sanna nousi ylös ja huomaisi olleensa polvillaan pissalätäkössä) mutta sittemmin: ei ongelmia! Koira heiluttelee ihmisille häntäänsä, moikkaa jopa vieraat lapset ja on erinomaisen mukava ja helppo koira. Koputetaan puuta ja toivotaan, että ’ihmeparantuminen’ todella oli näin nopea juttu!

  Tarinan jatkokommentit lokakuussa:

Fraai oli meillä "jatkojalostuksessa" ja edistyminen senkun jatkuu. Kävimme Oulun kv-näyttelyssä ja Fraai HEILUTTI HÄNTÄÄ ja YRITTI HYPÄTÄ TUOMARIN SYLIIN!! CERT CACIB ja ROP tuli!

kirjoittanut Liisa Kukkanen
Julkaistu: Pitkäkarvaposti 2/03