Otteita Masderin matkapäiväkirjasta

perjantai 25.05.2001
Äiti jätti mut tappajanymfin kynsiin!!! Niin tänään Lissu toi minut hoitoon Birgitan –Mirkjen emännän- luokse. Eihän siinä mitään. Täällähän on mulle oma tyttökin, toi Mirkje niminen otus. Ihan kiva leikkikaveri, joka on kuitenkin hirveen tarkka kaikista tavaroista ja minä todella tarkoitan KAIKISTA tavaroista. ”Mun mamman tuoli, mun mamman reppu, mun mamman kengät. NENÄ IRTI, SINÄ ET SAA KOSKEA!” Tollaista mä sain kuulla, kun yritin tutkia Vuosaaren kerrostalokämpän tavaroita. Ihme ettei lattiaakin väittänyt emännälleen kuuluvaksi!

Takamakuuhuoneesta kantautui ihmeellinen haju. Jostain syystä sain mennä aivan rauhassa tutkimaan sitä. Mirkje ei virkannut sanaakaan, kun astelin mielenkiintoisen hajuista elukkaa kohden. Karvan sijasta noin 30 cm otusta peitti keltaharmaa höyhenpeite. Mitenkään ihmeellisen näköinen otus ei alkumetreiltä tuntunut, joten päätin tehdä lähempää tuttavuutta. Otus paljasti kuitenkin todellisen luoneensa hyvin nopeasti. Se levitti siipensä, nosti päätöyhdön ylös ja sähisi! Kaiken tämän sekunnin sadasosassa. Ja minäpoika pakitin! Siis oonhan mä niinku iso komee vahva uros, mutta rajansa kaikella. Mirkjen emäntä kruunasi kokemuksen. Se puhkes nauramaan. Pitipä mulle vielä luennonkin. Tää, tää TAPPAJALINTU oli nymfipapukaija ja se kantoi nimeä Helmi. Just joo, tosi helmi! Piilouduin ihan vaan varmuuden vuoksi Birgitan selän taakse. Mirkjekin tuli ihmettelemään minun –näin jälkeenpäin aatellen tyhmää ilmaloikkaa moisen linnun luolta. Sitten se asteli kaikessa rauhassa Helmin luo ja työnsi holskunokan häkin pinnojen välistä suoraan kohti terävännäköistä nokkaa ja kotkankynsiä. Otin pari pakitusaskelta, kun odotin samanlaista reaktiota linnulta. Mutta sepä ei sanonut mitään. Pää kallellaan se katsoi Mirkjeä ja otti pari nokallista tuorekurkkua! Vai niin, että noin! Päätin just siinä ja just silloin etten enää koskaan koskisi mokomaan otukseen. En ees mene samaan huoneeseen ko. linnun kanssa.

lauantai 26.05.2001
Uskaltauduin yöksi samaan huoneeseen linnun kanssa. Ei kai se voi syödä, jos Mirkje ja sen emäntä nukkuvat sikeätä unta siellä. Eilisiltana Birgitan piti hakea vesikuppi pois toiseen huoneeseen. Sitten vasta pystyin sammuttamaan janoni. Aamupalan jälkeen pakkaannuimme Mirkjen kanssa Birgitan pikkuruisen auton takapenkille.

Vuorossa oli lyhyt ajomatka Tuomarinkartanon vinttikoirakeskukseen hollanninpaimenkoirien erikoisnäyttelyyn. Siellä odotti äiskä! En kuitenkaan paljon ehtinyt äiskän kanssa olla kun se oli pestattu rokotuksia tarkistamaan. Pääsin (tai jouduin, miten sen nyt ottaa) diktaattori/domina Mirkjen kanssa samaan häkkiin odottamaan kehään pääsyä. Kehässä tuli käytyä, siis noin pikaisesti pyörähtämässä vaan. Äiskä varmaan kirjoittaa siitä miten kävi.

sunnuntai 27.5.2001
Tätä ette tienneetkään!!! Birgitalla on Mirkjen lisäksi TOINEN koira. Joo, ihan totta. Se on hyvin ujo ja hiljainen. Itsekään en ole sitä ennen huomannut. Se oli sellainen pieni ja mustavalkoinen, vähän mäyräkoiran näköinen otus, joka kökötti liikkumatta yhden lipaston alla. Se tuijotti aika tiukan näköisesti, joten en ihan heti tohtinut mennä tapaamaan sitä. Jäin noin metrin päähän makaamaan, ja heiluttelin sille häntää. Yritin olla jopa hyvin alistuva ja kierähdin selälleni yritin hieroa tuttavuutta uuden kaverin kanssa. Mirkje tuli katselemaan minua. ”Siis niinku MITÄ sä teet?” Tuli Mirkjeltä niin tavalliseen tapaan vähän halveksuen (pitää kuulemma uroksia vähän tyhminä). Vasta silloin käynnisty mun hajuaisti. Se musta-valkoinen otus ei haissut miltään. Hiivin ihan lähelle ja tökkäsin sitä –sehän oli lelu”! Kyllä sai Mirkje makeat naurut mun mokailusta. (Birgitan välikommentti –Se ”lelu” on noin 30 cm korkea perintönä saatu posliinikoira, joka herättää kaikissa koirissa halun tutustua paremmin. Kukaan muu koira ei ole kuitenkaan koskaan heiluttanut ”lelulle” häntäänsä 15 minuuttia yhteen soittoon).

Toinen koiranäyttely, tästäkin Lissu kertoo tarkemmin. Tutumman Nissanin takapenkki … YEE kotiin äiskän kanssa!!

perjantai 29.6.2001
Taas ollaan menossa. Nyt ollaan menossa jonnekin pidemmälle. Täällä sitä Hesassa taas. Hei mustahan on tulossa ihan stadin kundi! Kova jätkä siis! Joka tapauksessa, Birgitan autoon pakataan ihan mielettömästi tavaraa. Häkkiä, häkin pyörät, telttaa, rinkkaa, makuupusseja, ruokaa… Mirkje kertoi, että ollaan menossa piiiitkälle automatkalle näyttelyyn. Minähän heti miettimään, että Italiaanko sitä taas? No ei sentään. Auton nokka kohti Tamperetta, nääs. Sieltä pakataan LISÄÄ tavaraa autoon –ja yksi koira ja ihminen lisää. Lili ja Qirahan siltä tunkeutuivat autoon mukaan. Se Qira on muute yhtä tiukka mimmi ku Mirkjekin. Onneks mä sain sentään istua aina välistä sen päällä, ku meinas Nissanin takapenkki käydä ahtaaksi.

Ihmiset juttelivat omiaan, eihän niistä kuitenkaan koskaan ota mitään selvää, ja me koirat yritettiin nukkua. Tampereelta matka siis jatkui yötä myöten kohti Seinäjokea. Sieltä nuo emännät etsivät raviradan. Kello läheni uhkaavasti keskiyötä kun Birgitta ajoi auton pientä hiekkatietä ihan raviradan viereiseen pusikkoon. Etsivät sitten sieltä telttapaikan. Me koirat kateltiin sitä teltanpystytyshommaa pää kallellaan. Me kolme H:ta = 2 x holsku ja 1 x hovawart. Nousihan se tunneliteltta vihdoin. Ruokailun jälkeen pääsimme vihoin nukkumaan. Molemmat emännät ja pirtti-hirmut nartut nukkuivat itse teltassa. Minä sain kunniatehtävän toimia talon –siis teltan- miehenä. Minulle asennettiin häkki teltan etuosaan. Siellä minä sitten vietin yöni, mukavan viileessä.

lauantai 30.6.2001
Herätys oli ihmisten aikaan. Oltiinhan jo näyttelypaikalla, ihan parkkiksen vieressä. Makoisat nappulat katosivat sillä välin kun emännät kokosivat telttaa. Sitten huima 100 m ajomatka näyttelyalueelle. Seinäjoen Kansainvälinen Koiranäyttely oli alkamassa. Kehä löytyi nopeasti ja aurinko porotti kuumasti niskaan. Onneksi varjoisa häkki on olemassa. Austraalianpaimenkoirien jälkeen MINUT kuulutettiin kehään. Edustin holsku -urosten parhaimmistoa! Sieltä tuli mammalle tuliaisia, sellaisia punaisia, vaaleanpunaisia ja valkoisia nauhoja! Juuri kun röyhistin rintaani sain lentävän lähdön kehästä, kun olikin jo Mirkjen vuoro. Hänkin keräsi värinauhoja –samanvärisiä kuin minäkin! Ja taas mentiin. Nyt olikin Lili remmin päässä. Yleensä nostan hännän KORKEALLE kehässä, olenhan iso ja komea uros. Nyt kuitenkin lady domina alias Mirkje juoksi kehää ympäri mun perässä. Häntä pysyi –Lissulle tiedoksi kauniisti selkälinjan alapuolella. Tuomari Marja Talvitie juoksutti meitä pari kierrosta ja ---- ojensi punakeltaisen ruusukkeen Mirkjelle. No, ei se mitään, punainen ja keltainen ovat TYTTÖJEN värejä. Meille miehille on soveliaampia värejä mm. vihreä ja valkoinen, niihin ainakin oli tyydyttävä Seinäjoelta. Kun pokaalit, liput ja laput oli haettu ja Mirkje oli pyörähtänyt ryhmäkehässä niin oli aika pakkaantua taas autoon. Kyselin tytöiltä joko matkattas jo kotia päin, mutta Qira kertoi, että emäntä oli puhunut vielä toisesta näyttelystä. Siis Nissanin konepelti kohti Närpiötä.

Kun saavuttiin Närpiöön oli meitä vastassa 4 asuntoautoa, jotka olivat jo löytäneet näyttelyalueena käytetyn urheilukentän. Birgitta ajoi auton parkkiin ja emännät aloittivat teltanpystytyksen. Silloin tuli yksi asuntoautoilijoista juttusille. Ei kuulemma kannattanut pystyttää telttaa vielä. Joku paikallinen asukas ei tykännyt koiranäyttelyvieraista ja oli lähtenyt pick-upillaan hakemaan ”lisävoimia” tunkeilijoiden häätämiseen. Olis kuulemma pitänyt siirtyä hiekkakentän sijasta kilometrin päähän asvalttialueelle. Lili ja Birgitta meinasivat ihan sydärin saada - siis miten sä pystytät teltan asvalttiin. Ei tullut otettua sellaista asvalttiporaa mukaan. Onneksi pick-up miestä ei sen kummemmin näkynyt ja asuntoautoilijat ja me telttailijat yövyimme sulassa sovussa hiekkakentällä näyttelyalueen vieressä.

sunnuntai 1.7.2001
Sunnuntaiaamu valkeni ihan yhtä kuumana kuin lauantaikin. Emännät kasas telttaa kasaan sillä välillä kun me koirat syötiin makoisa aamupala. Puolen tunnin sisällä kaikki mikä piti jäädä autoon oli autossa ja kaikki näyttelyalueelle mukaan otettava oli mukana –kai. Mutta närpiöläisillä oli vielä jotain sanottavaa. Ne halusi meiltä parkkimaksun! Siis sellainenhan yleensä on koiranäyttelyissä, mutta kyllä me vähän ihmeteltiin, kun eilisen kansainväliseen näyttelyyn oli ilmainen pysäköinti, mutta tällaisen kyläpahasen näyttelyssä nyhättiin rahat pois! No, jos itse näyttely sujuisi paremmin…

Birgittahan sen huomasi ensin, heti perään Lili. Närpiön näyttelyn luettelossa kolmen pitkäkarvaisen hollanninpaimenkoiran tuomarina komeili kukapa muu kuin Marja Talvitie. Eihän siinä mitään, mutta kun munkin hajumuistin mukaan se samainen arvosteli meijät eilen. Siis eihän se käynyt. PM:ssäkin oli ilmoitettu, että näissä kahessa näyttelyssä oli eri tuomarit ku ne oli niin lähellä toisiaan. Pitkän ja hartaan keskustelun jälkeen tuomariksemme valittiin Harry Tast. Ja arvatkaa mitä se sanoi. Se sanoi et meitsi on laiha ja löi Birgitalle sinisen nauhan käteen. Mirkje valssasi sitten kehään saaden sellaisen ROP ruusukkeen. (Ihan vaan kaikille tiedoks – MÄ OON SUTJAKKA, EN LAIHA ja kyl se Mirkjenkin linjoista vähän huomautti, oli kuulemma sekin vähän laiha!)

Ryhmiksien jälkeen pakkaannuttiin taas autoon ja Qira kertoi et nyt vihdoin päästään kotiin! Täytyy myöntää yks asia. Olin istunut koko matkan Helsinki-Tampere-Seinäjoki-Närpiö. Nyt väsytti. Auto jatkoi matkaansa Tampereen kautta Helsinkiin ja meikäpoika nukkui. Mikäs siinä oli koipiaan leputtaa – kaksi pimua molemmin puolin (tais se hovawart vähän ihastua meikäläiseen), yhtä CACIBia rikkaampana ja kamalasti kokemuksia myssyn alla!

Hännänhuiskutukset kaikille Masi the Masder


Siinähän se Masi vähän kertoili kokemuksiaan Hesan vierailuistaan ja matkaamisesta tyttöporukassa. Masi on muuten mahtavaa matkaseuraa ja ”muailman mukavin mies”. Minäkin vannoutuneena narttukoiran omistajana olen täysin Masi-herran lumoissa. Kiitti Liisalle, että saatiin Lilin, Mirkjen ja Qiran kanssa mies matkalle mukaan. Kyllähän talossa (tai teltassa) mies olla pitää!

P.S. Helmi lähettää Masille sähisevät terveiset...

Kirjoittanut Birgitta Kaikkonen
Julkaistu: Pitkäkarvaposti 4/01