HAU-HAU-HAUskaa olla Suomessa, sanoi Zorba

Olen tainnut alkaa viihtyä täällä… Minut on pesty ja harjattu sekä kynnet leikattu, joten olo on alkanut tuntua jo melko ruhtinaalliselta! Aluksi tosin en oikein ymmärtänyt mistä näissä kaikissa asioissa oli kyse, ja ajattelin, että olisi ehkä sittenkin parempi, jos siirtyisin hieman taka-vasemmalle, kun minulle jotakin meinattiin tehdä. Mutta tuo vaalea uusi ihminen on niin sitkeä, ja kuitenkin minä pidän siitä, ja se sanoo, ettei ole mitään hätää… Niin ehkä minä sitten pysynkin paikallani ja annan sen touhuta.

Eilen se ihana ihminen vei mut siihen hurisevaan, jolla pääsee erilaisiin paikkoihin. Kun mä sitten pääsin sieltä ulos me oltiin taas uudessa paikassa, jossa oli paljon puita ja sitä valkosta… Sitten mä yhtäkkiä tajusin, että se huriseva ulosti perästään sellasen keltasen holksun?! Mä sitä hetken tuijotin ja mun kurkusta pääsi kaikenlaisia ääniä yhtäaikaa, murinaa ja vikinää ja säikähdin itsekin, menin sen uuden – oikeastaan jo aika tutun – ihmisen jalkoihin, kysyin mikä on homman nimi? Se sano jotakin jostakin kaverista ja Venlasta. En mä tiedä… Menin sit vähän haistelemaan, hmmm. ’lurps’… Tää ainakin on aika herkun tuoksuinen…. Hetken aikaa käveltyämme ja haisteltuamme mä yhtäkkiä huomasin olevanikin vapaa, olin kai ollu koko ajan, no eikun herkun perään!! Kovasti mä sitä yritin viekotella, mut se ei oikeen lämmenny, tuntu vaan pikemminkin kylmenevän, mutta ei pienet vastoinkäymiset meikäpoikaa lannista – kyllä mä sen vielä joskus lämmitän. Vähän niinku masentuneena menin taas tämän ihmiseni jalkoihin.

Illalla me taas mentiin hurisevalla uuteen paikkaan, ja voi ziisus, mikä mua siellä odottikaan! Oikeen herkkujen herkku!! Ne sano sitä Iraksi, voi jumankuta, minkälaisia ranskalaisia suudelmia!! Tämä poika on nyt rrrrrrrakastunut!!!! Meillä olisi synkannut todella hyvin, kuin luodut toisillemme, mutta nyt tää mun ihminen tekikin mulle oharit eikä päästänytkään meitä yhteen. Mutta mulle jäi sellanen tunne, että me sen Iran kanssa vielä tapaamme, joten me molemmat jäämme odottamaan sitä hetkeä… Viime yönä kyllä uni maittoi! Tosin nämä ihmiset toivovat, että uneni riittäisi pitkälle päivään – eivät sitten tainneet pitää eilisistä lauluharjoituksistani?!

Zorba (viikko sitten Suomeen muuttanut aikuinen uros)


Kirjoittanut Elsi Pääaho
Julkaistu: Pitkäkarvaposti 1/01